Kirjallisuus Archives - Soto's Media

The Viennese Cafés keep their Amazing Charm

Text and Pics by Adrián Soto

Vienna is an impressive Imperial capital, the home of Waltz, as well as the main city for European Cafe culture
Downtown between Imperial buildings American and Italian Cafe has grow during the last years like mushrooms in Autumn. However the old traditional Viennese Cafés do not loss their charms. The Viennese are very loyal to their cafes, and they might spend hours there meeting friends, talking about politics, musics, gastronomy or just reading newspapers.
There are some 580 kaffeehäuser, cafes in town, and some 300 bakeries. Almost every cafe has a long story. In a way, for the Viennese there are a sort of temple. There are a number of classic cafe like Cafe Mozart located just behind the famous Opera House where it is said that Wolfgang Amedeus himself just to come for a cup of coffee or a drink. Café Central is one of the European top-3. It is an elegant, but not expensive cafe. It has an spacious main room with a fine neo-classic ceiling. Here Leo Trotsky and other intellectual planned the European revolutions. In Café Landtmann, bust behind the National Theater, use to come Sigmund Freud during his therapy break for a drink.
These are abstracts of the larger below article was published by the new Finnish Travel Journalism website Matka.24.com as well as for the main weekly in Finland Seura.

In Café Mozart writter Graham Green wrote most of his novel The Third Man. Photo © Adrián Soto

The elegant Café Central has been the home of many intellectuals. Photo © Adrián Soto

Wien on valssin ja eurooppalaisten kahviloiden pääkaupunki. Lähes jokaisella vanhalla kahvilalla on oma kiehtova tarinansa.

Vaikka Wienin keskustaan on ilmestynyt monia amerikkalaisia ja italialaisia kahvilaketjuja, vanhat paikalliset kahvilat pitävät tiukasti pintansa. Jos wieniläiseltä tiedustelee mukavaa kahvilaa, tämä ottaa asian tosissaan ja voi kahvilan nimen lisäksi kertoa jopa perustelut suositukselleen. Kaupungissa toimii arviolta 580 kahvilaa ja lähes 300 konditoriaa, joilla on myös A-oikeudet ja jotka kilpailevat keskenään yhtä kiivaasti kuin kahvilatkin.
Kahvilat ovat olleet wieniläisille pitkään eräänlaisia temppeleitä, joissa istutaan keskimäärin kolme tuntia päivässä. Siellä tavataan tuttuja, sukulaisia ja yhteistyökumppaneita, luetaan lehtiä, puhutaan politiikasta, kulttuurista ja gastronomiasta. Ja jos ei keksitä muuta puhuttavaa, päivitetään kaupungin juoruja. Kahvila on niin vahva instituutio, että tunnetut poliitikot, kulttuurivaikuttajat ja muut julkkikset saavat lempikahviloissaan aina oman nimikkopöydän.
Monet klassikkokahvilat ovat toimineet reilusti yli sata vuotta, ja ne valmistavat leivoksia vanhojen salaisten reseptien mukaan. Keittiöt sen sijaan ovat omaksuneet kansainvälisiä virtauksia.

Kahvilat ovat wieniläisille eräänlaisia temppeleitä,joissa istutaan keskimäärin kolme tuntia päivässä.

Wieniläiskahviloiden seinät, lattiat ja pöydät on usein tehty marmorista, ja tarjoilijoiden pukukoodi on tyyliltään klassinen tumma takki tai liivi ja valkoinen paita. Henkilökunta on tärkeä osa menestyksekästä instituutiota. Tarjoilijat ovat rauhallisia eivätkä hermostu edes silloin, kun sisään eksyy huonosti käyttäytyviä matkailijoita. Kun istahtaa kahvilan pöytään, pari tuntia hujahtaa nopeasti hyvän kahvin ja kiinnostavan lehden seurassa.
Legendan mukaan turkkilaiset piirittivät Wieniä 1600-luvun loppupuolella. Armenialainen kauppias Kolschitzky kävi kauppaa molempien rintamalinjojen puolella, ja ilmoitti puolalaisten kuninkaalle Wienin ahdingosta. Puolalaiset tulivat wieniläisten avuksi, ja kaupunki vapautui. Palkinnoksi Kolschitzky sai luvan avata kaupungin ensimmäisen kahvilan Pyhän Stephanin tuomiokirkon vieressä. Siitä lähtien wieniläiset ovat rakastaneet kahvia ja kahviloita.
Wiener Kaffeehäuser on maaginen sanapari. Näissä kahviloissa ovat istuneet ja viihtyneet muun muassa Mozart, Beethoven, Strauss, Haydn, Lenin, Trotski, Andy Warhol, Marlene Dietrich, Hillary Clinton ja Paul McCartney.

Café Central
Wienin entisen pörssin tiloissa toimiva kahvila on ehkä Euroopan kuuluisin Venetsian Florianin jälkeen. Vuodesta 1876 lähtien toiminut kahvila on ollut yksi kaupungin politiikan ja kulttuurin näyttämö. Kerrotaan, että Lenin ja Trotski suunnittelivat täällä Venäjän vallankumousta, ja että nuori ja köyhä Adolf Hitler kävi myymässä maalauksiaan kahvilan asiakkaille.
Korkeat, jättiläismäiset goottilaispylväät tuovat mieleen kirkkosalin. Takaseinältä katselevat Itävalta-Unkarin keisari Franz Josef ja keisarinna Elizabeth. Keskellä salia on piano, joka soi arkipäivisin viiden jälkeen. Kahvilassa on paikallisen runoilijan Peter Altenbergin patsas. Runoilija teki kahvilasta lähes oman kotinsa. Kunniavieraista voi mainita muun muassa nimet Franz Kafka, Alfred Polgar ja Sigmund Freud.
Yksi kahvilan bravuureista on tryffelikakku. Hyvä wieniläinen kahvi ison kakkupalan kera maksaa 9 euroa, ja lounaankin saa alle 20 eurolla. Täällä voi lukea rauhassa kaikkia johtavia eurooppalaisia lehtiä.
Herrengasse 14 Strauchgassen kulmassa
www.palaisevents.at

Café Mozart
Kun kirjailija Graham Green ja ohjaaja Carol Reed etsivät filmauspaikkaa elokuvalle Kolmas mies, he löysivät tästä kahvilasta sitransoittaja Anton Karasin, joka teki elokuvan kuuluisan musiikin. Kahvila sijaitsee Oopperatalon takana Albertina-aukiolla, ja sen iso terassi on kaupungin must-paikka. Itse Wolfgang Amadeus kävi täällä kahvilla. Myöhemmin aukiolle pystytettiin Mozartin patsas, mutta sittemmin se on siirretty Wienin kaupunginpuistoon.
Salia valaisevat mahtavat kristallikruunut ja seiniä koristavat komeat peilit. Tarjoilijat ovat aina rauhallisia, tapahtuipa mitä tahansa. Oopperailtoina kahvilassa käy paljon musiikinystäviä alkuillasta, ja näytöksen jälkeen siellä voi nähdä oopperadiivoja ja kuuluisia tenoreja. Yksi kahvilan bravuureista on tafelspitz-naudanlihapata.
Albertinaplatz
www.cafe-wien.at

Café Griensteidl is very popular among the Viennese. Photo © Adrián Soto

In Café Landtmann Sigmund Freud has his own table. Photo © Adrián Soto

Café Griensteidl
Yksi Wienin vanhimmista kahviloista sijaitsee vastapäätä keisarillista palatsia. Se on paikallisten suosiossa, koska hinnat ovat pysyneet kohtuullisina. Tomaatti-mozzarella-basilika -salaatti maksaa 7,40 euroa ja 16 senttilitraa viiniä 3,70 euroa. Griensteidl on suosittu myös siksi, että se sijaitsee aukiolla, jolta pääsee Wienin tärkeimmille kauppakaduille; Kohlmarktille ja Grabenille. Vastapäätä kahvilaa toimii maailmankuulu espanjalainen ratsastuskoulu. Esitykset ovat joka aamu kello 11. Aikuisten lippu maksaa 16 euroa, alle 16-vuotiaan 8 euroa.
Michaelerplatz 2
www.cafe.griensteidl.at

Café Landtmann
Mahtava kahvila-ravintola sijaitsee parlamenttia vastapäätä kansallisteatterin takana. Se on tällä hetkellä päivisin poliitikkojen ja liikemiesten kokoontumispaikka, ja illalla siellä viihtyvät teatteri-ihmiset. Landtmann oli Sigmund Freudin kantapaikka, ja siellä viihtyi myös Hollywood-tähti Burt Lancaster kaupungissa työskennellessään. Kahvila on toiminut vuodesta 1873. Upeisiin puitteisiin nähden paikka on melko edullinen. Esimerkiksi tartar-pihvi maksaa 14 euroa. Keittiön loistavinta antia ovat Apfelstrudel-omenakakku ja Wieninleike.
Dr.Karl-Lueger-Ring 4
www.landtmann.at

Konditoria Demel
Itävaltalaisista konditorioista kuuluisin on Demel, joka on toiminut vuodesta 1786 ja palveli aikoinaan keisariakin. Demel sijaitsee suuren Kohlmarkt-kauppakadun alkupäässä lähellä keisarillista palatsia. Jos pitää leivoksista ja makeasta, tämä on oikea valinta. Asiakkaat pääsevät kurkistamaan, kun kondiittorimestarit työskentelevät lasin takana. Wienin legendaarinen konditoriasota puhkesi 1930-luvulla. Itävalta-Unkarin kuuluisan diplomaatin, prinssi von Metternichin lempileivos oli Sacherkakku, jota hän sai maistaa hotelli Sacherissa. Perinteisessä wieniläisessä suklaakakussa on kerros aprikoosihilloa sekä suklaakuorrutus. Sacher-hotellin perilliset taistelivat saadakseen yksinoikeuden kakun nimeen, joka oli jossakin vaiheessa siirtynyt Demelille. Kiista ratkaistiin kompromissilla siten, että hotelli kirjoittaa kakun nimen yhtenä sanana väliviivan kanssa ja Demel kahtena.
Demelin henkilökunta on pelkästään naisia. Konditorian pohjakerroksessa toimii marsipaanimuseo.
Kohlmarkt 14
www.demel.at

Café Landtmann has been open since 1873. Photo © Adrián Soto

Cafeé Central has been open since 1876 and here use to be the Vienna Stock Exchange. Photo © Adrián Soto

Ernest Hemingway. Papa, the Sea and the Tropic

Pics and text by Adrián Soto The present article was published in the Finnish evening paper Ilta Sanomat on 17th of May, 2010. The Following are abstracts:

Just some 20 minutes drive from downtown Havana, is Finca Vigía, Nobel writer Ernest Hemingway´s home museum. Hemingway lived here the last 21 years before he committed suicide in July 1961 in Ketchum, Idaho.
The Finca, land property. was so dear to Hemingway that he wrote: “From here I can see the Sea and the Tropic vegetation. These give peace to my soul”. The property is four hectares, and there grow hundreds of palm trees, mango tree, and banana plants. The melodies of birds singing is all over. The place is a real oasis of peace just beside the hurry and noisy Cuban capital city.
When the revolution conquest Havana, Hemingway saw it as a beside observer. He saw the Cuban youth rebelling against the old regime from Floridita-bar. In that bar he enjoyed daily is favourite drink, rum based Diaquirí. Today, Floridita is still open at the same place, and really has suffered very little changes from time of Hemingway. After the victory of the revolution, the writer got to know personally the revolutionary leader, Fidel Castro, they even went occasionally fishing together. The restless soul of Hemingway got more calm with the years, it was by then when he bought Finca Vigía in 1939.
The finca is half hour drive from tiny fishing village Cogimar, where Hemingway anchored his beloved boat Pilar. In Cojimar lived also the sea captain Gregorio Fuentes, that is the main character in the book “The Old man and the Sea”. Because of the book Hemingway was awarded with the Pulietzer-prize and later in 1954 with the Nobel Prize of literature.

Ernest Hemingway. Papa, meri ja trooppista kasvillisuutta

Vain 20 minuutin ajomatkan päässä Havannan keskustasta sijaitsee Finca Vigia, kirjailija Ernest Hemingwayn kotimuseo. Nobel-palkinnon saanut kirjailija asui talossa elämänsä viimeiset 21 vuotta ennen kuin teki itsemurhan heinäkuussa 1961 Ketchumissa, Idahossa.

Finca eli maatila oli Hemingwaylle niin rakas paikka, että hän kirjoitti ”Tästä näen meren ja trooppista kasvillisuutta. Se antaa sielulleni rauhaa”. Maatila on kooltaan neljä hehtaaria, ja siellä kasvaa satoja kookospalmuja, mangopuita sekä banaanipensaita. Lintujen laulu soi kaikkialla. Paikka on rauhan keidas kiireisessä ja meluisessa Havannassa.

Kun Kuubassa tehtiin vallankumous, Hemingway oli sivustakatsoja. Hän näki Floridita-baarista, kuinka Kuuban nuoriso kapinoi. Baarissa hän nautti päivittäin lempijuomaansa, rommipohjaista daiquiria. Floridita on edelleen Havannan keskustassa, eikä se ole muuttunut Hemingwayn ajoista. Vallankumouksen voiton jälkeen kirjailija tutustui Fidel Castroon, ja he kävivät jopa kalastamassa yhdessä. Seikkailunhaluinen Hemingway oli jo hieman rauhoittunut, kun hän osti Finca Vigian vuonna 1939.

Maatilalta on puolen tunnin ajomatka Cojimarin pieneen satamakaupunkiin, missä Hemingwayllä oli oma vene nimeltään Pilar. Cojimarissa asui myös kippari Gregorio Fuentes, joka oli Vanhus ja meri -teoksen päähenkilön esikuva. Teos toi Hemingwaylle Pulietzer-palkinnon sekä kirjallisuuden Nobelin vuonna 1954.

Hemingway asui Kuuban-kodissaan aluksi kolmannen vaimonsa Martha Gellhornin kanssa, ja myöhemmin taloa emännöi kirjailijan neljäs vaimo, Mary Welsh. Hemingwayn kuoleman jälkeen La Vigia jäi talon palvelijoiden haltuun. Kuubalaiset kutsuivat kirjailijaa aina ”papaksi”, ja kunnioittivat häntä suunnattomasti. Ehkä tämä selittää sen, että suurin osa Hemingwayn henkilökohtaisista esineistä on edelleen tallella talossa.

Myöhemmin Kuuban valtio otti tilan haltuunsa. Nyt se on jo hyvässä kunnossa, ja sitä korjataan koko ajan. Siellä on hänen lukulasinsa ja kirjoituskone. Siellä on myös hänen kuuluisa ensimmäisen maailmansodan sotareportteri-univormu. Hemingwayn tyylikkäässä kirjastossa, joka tunnettiin nimellä Venetian Room, on arvokkaita kokoelmia. Nähtävillä on myös kirjailijan saapaskokoelma ja kiikari, millä hän tutki Karibian tähtitaivasta, sekä metsästystrofeita Afrikan safareilta, karttoja ja monia muita esineitä.

Pilar-vene seisoi vuosikausia Havannanlahdella rapistumassa. Nyt tämä 32 metriä pitkä ja 12 metriä leveä vene on tuotu La Vigiaan, ja ammattimiehet entisöivät sitä. Hemingway sanoi aina, että ”vain merellä olen todella vapaa”. Talon uima-altaan viereen hän hautasi neljä koiraansa: Blackin, Negritan, Lindan ja Neron.

Alueelle rakennetaan nykyään autotallia. Ernest Hemingwayllä oli neljä amerikkalaista autoa vuonna 1961. Viranomaiset ovat nyt löytäneet niistä yhden, joka on yksityisessä omistuksessa, ja suunnittelevat sen ostamista. Muut kolme autoa saattavat olla vielä liikenteessä, vaikkapa takseina Havannassa.

Pablo Neruda still looks toward the Sea

Pics and text Adrián Soto

Neruda and his wife Matilde ramains in the garden of Isla Negra. © A.Soto

Pablo Neruda was 34 years old in 1938, when he returned to Chile from the Spanish civil war. Previously he had been working in Asia as a diplomat. At that time his names was already well known in literary circles. In cost of Central Chile, he saw and immediately fell in love, with a place on which huge black rocks stands on the shore of seaside beaten by the tireless Pacific Ocean´s waves.
Because of the rocks, he named the place is Isla Negra, Black Island. With the help of local carpenters Neruda started to build his house. In that house he composed some of his major works like “The Heights of Machu Pichu” and “The Captain’s Verses”
Sometime later Neruda wrote: “For me the sea is cleaner than the land. For that reason I decided to live in my home country in the coast, on Isla Negra, next to the foam of the great waves”. The house was never built ready. With time, new rooms and wings where added, so it became a sort of wooden labyrinth, with huge windows facing the sea.

The house became a pilgrim destination for Latin American intellectuals. Many memorable literary parties took place there. Neruda was with his third wife, Matilde Urrutia in 1971,when the news came from Stockholm that the Swedish Academy had granted him the Nobel Prize for Literature. Later on the poet was serving as ambassador of Chile in Paris when he was diagnosed cancer. He died in Santiago on September 1973, only two weeks after a bloody military coup overthrew his friend Salvador Allende from the country´s Presidency.
The house was closed down during the long period of military dictatorship. When democracy came back to Chile in 1989, the Pablo Neruda foundation turned the house into a museum. The human remains of Neruda and his wife were brought to Isla Negra and buried in the garden looking out to the sea.
Neruda foundation: www.neruda.cl
In 2013, following allegations that Neruda death was caused by poison, his human remains were exhumed. The same year in November, a team of 15 international forensic team stated that not chemical substances were found a cause of Neruda´s death.
Isla Negra is located some 120 Kms from the Capital city, Santiago. The road is good and a few steps from the Home-Museum there is a lovely lodging place but a little costly: Hosteria Candela. Nearby there are a number of more economic B&Bs.

The ships bells always tolled when the poet arrived home. © A.Soto

The ex-libri fish is the symbol of Neruda. © A.Soto — The ex-libri fish is the symbol of Nerudian universe. © A.Soto

Nerudo wrote some of its major work in Isla Negra. © A.Soto — Neruda wrote some of his major works in Isla Negra. © A.Soto